Jotenkin vastenmielinen tyyppi täynnä itseään. Jäi kesken.

Hämmentävä. Olisi ollut uskottavampi, jos olisi ollut kritiikkiä myös itseä kohtaan, ei vain toisten arviointia, arvostelua ja kritisointia. Melkoista kehuskelua seksillä ja rikkailla kumppaneilla.

Erittäin hyvin kirjoitettu kirja. Toi esiin sitä, miten yksipuolisen kuvan voimme saada lehtien palstojen kautta ihmisten elämästä..oli sitten kuvaus mitä tahansa.

Thaimaalaiset tavat, hotellin perustamisen ja sen pyörittämisen vaiheet olivat mielenkiintoista kuunneltavaa. Puuduttavaa, ja jopa hieman vaivaannuttavaa, oli sen sijaan lukea eron jälkeisistä ”hotelliseikkailuista”. En ymmärrä miksi ne oli otettu kirjaan mukaan ja mitä lisäarvoa niiden oli kuviteltu tarinaan tuovan. Sen vuoksi kolmen tähden sijaan vain kaksi.

Olen lukenut/kuunnellut paljon elämänkertakirjoja, mutten mitään vastaavaa. Välillä kuunnellessa mietin, onko kirja tehty tarkoituksella provosoivasti, jotta se herättäisi keskustelua ja toisi sen myötä näkyvyyttä 🤔 Alkuun kirja oli mielenkiintoinen ja aloinkin jo miettiä, että haluaisin joskus nähdä kyseisen hotellin, paikka kun kuulosti rauhallisine hiekkarantoineen niin ihanalta. Kirjaa pidemmälle kuunnellessa, aloin kuitenkin kokea myötähäpeää ja aloin miettiä, kuinka monta kertaa yhden kirjan aikana ihminen voi kehua itseään kauniiksi, vartaloaan upeaksi ja hymyään valloittavaksi…tämä oli jopa humoristista 😆 Ajattelen että kirja oli kuitenkin hyvä kuvaus ihmisestä, joka pystyy saavuttamaan omia unelmiaan, kun omaa riittävän vahvan ”vaikka läpi harmaan kiven” asenteen ja on valmis tekemään mitä tahansa unelmiensa eteen, välittämättä mistään ulkopuolisesta.

Sujuva, hyvin kirjoitettu - aito elämä on ihmeellisempää kuin fiktio. Kiitos kirjasta Kati ja Antti ja kiitos myös hienosta lukijavalinnasta. Sanna Majuria on aina ilo kuunnella.

Alku oli lupaava, mutta loppua kohti tunnelma jotenkin lässähti. Pinnallinen.

Hyvin kirjoitettu kirja ja ihan paras lukija. Kirjasta jäi kuitenkin varsin ristiriitainen olo, alku oli hyvä, paljon on sattunut ja tapahtunut. Myötähäpeää kokiessani mietin, oliko villimmän vaiheen varsin tarkka kuvaus tarpeen, siitä jäi aikamoinen itsensä pönkittämisen fiilis, mutta kukapa sen kissan hännän nostaa jollei kissa itse. Lopahti vähän mielenkiinto henkilöä kohtaan. Loppuosa vähän pelasti, kiva että lapsetkin mahtuivat elämään mukaan.

Antoi hyvän kuvan thaimaalaisesta elämäntavasta ja siitä, että kaikki mikä kiiltää, ei välttämättä ole kultaa. Nostan hattua sinnikkäälle yrittäjyydelle. Lukija Sanna Majuri oli loistava kuten aina

Hyvin ”Minä”- lähtöinen kirja. Välillä tuli tunne kuin olisi kirjoitettu Aava-hotellin markkinoimiseksi. Toisaalta huikea tarina sinnikkyydestä ja vaikeuksien voittamisesta. Thaikulttuurin kuvaukset olivat kiinnostavia. Kirjoittajan mennyt elämä kirjan mukaan oli feikkiä, jäikin hieman epäuskoinen tunne koko tarinasta.