🎣 ⬅️ tuo emoji kuvaa koukuttumista, mitä minulle tapahtui jo ensimmäisen Sebastian Bergman -dekkarin kohdalla (nyt on menossa kolmas). Sarjan aloittaa Mies, joka ei ollut murhaaja – ja voihan Västerås, miten hurmaavan ruotsalainen kirja olikaan. Hyvä, mainiosti rakennettu ja kirjoitettu perusdekkari emotionaalisesti impotentin (sic! Tietäjät tietää.) psykologi-Sebastianin ympärillä. Riittävästi jengiä, riittävästi henkilökuvausta, kiinnostus pysyy yllä. Ja nautin, kun lukijana (eikun kuuntelijana) tajusin jo tietäväni murhaajan, ja sitten loppuratkaisu löikin märän rätin naamalle. Ja vasta sitten tajusin kirjan nimen. Äänikirjana tämän vetelin, ja vaikka Jalmari Laineen ääni onkin miellyttävää seuraa, leukaperiä kiristi joka kerran, kun mainittiin Yrssyla tai Leeeo. En edes mainitse Läkerol-pastilleja. Ja kuitenkin sarjan seuraavassa äänikirjassa Ursula onkin jo jotain muuta kuin Yrssyla.

Näitä on vain ihan liikaa, ja lopussa täysin naurettava 'yllätys'.

Vähän pitkäveteinen.

Hyvä lukija

Tuli mieleen kun nuorena tyttönä luin ruotsalaisia dekkareita. Ihan ok kirja, en yleensä keskity miettimään tarinaa eteen päin joten yllätyin.

Hyvä.Imperfektissä eikä kirjoitettu minä-näkökulmasta. Tykkään.

Mukaansa tempaava, sarja menee jatkoon 👍🏻

Koukuttava. Pidin humoristisesta kerrontatyylistä. Hahmot olivat mielenkiintoisia, jotenkin vähemmän kliseisiä, kuin perusdekkareissa. Tarina eteni hyvää vauhtia ilman tyhjäkäyntiä. Sarja menee ehdottomasti lukulistalle.Lukija ei ollut ennestään tuttu, mutta todella hyvä ja miellyttävä kuunnella. Ääni sopi loistavasti tarinan päähenkilölle Sebastianille, jonka pään sisässä eniten liikuttiin.

Erinomainen dekkari. Paljon yllättäviä, mutta uskottavasti punottuja juonenkäänteitä.

Sekava