Lupaa ja vaikene on vangitseva trilleri intohimosta, kadotetusta rakkaudesta, salaisuuksista ja valheista.
Kun Jake Fisher tapaa Natalien, hänelle on alusta asti selvää, että tämän naisen kanssa hän haluaa elää loppuelämänsä. Rakkaudentäyteisen kesän jälkeen Natalie kuitenkin yhtäkkiä ilmoittaa menevänsä naimisiin toisen miehen kanssa. Natalie pakottaa Jaken lupaamaan, ettei tämä enää koskaan yritä ottaa yhteyttä tai lähde etsimään häntä. Jake pitää lupauksensa kuusi kaipuuntäyteistä vuotta. Nähdessään lehdessä Natalien aviomiehen muistokirjoituksen hän kuitenkin päättää lähteä tämän hautajaisiin tavatakseen Natalien uudelleen. Jaken järkytykseksi hautajaisista löytyvä miehen leski ei olekaan Natalie. Edes häistä, joihin Jake kuusi vuotta aiemmin osallistui, ei ole mitään merkintää kirkon kirjoissa. Nainen, joka särki hänen sydämensä, näyttää kadonneen maan päältä. Lupauksestaan huolimatta Jake ryhtyy etsimään Natalieta. Ja saa pian todeta, ettei suinkaan ole ainoa, joka tätä etsii. Jake ui petosten ja pelon verkkoon, jossa hän ei voi luottaa edes omiin muistoihinsa tai niihin ihmisiin, jotka hän luuli tuntevansa.
© 2016 Storyside (Äänikirja): 9789176135747
Kääntäjät: Salla-Maria Mölsä
Julkaisupäivä
Äänikirja: 9. kesäkuuta 2016

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 1209 arvioon
Koukuttava
Jännittävä
Yllättävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/1209
Sari
2. helmik. 2021
Huikeaa jännitystä, joka kyllä koukutti. Ja välillä nauroin vedet silmissä. Kertojasta iso plussa.
soininsini
16. helmik. 2021
Ah, tämä lukija 🙏. Kirja oli myös hyvä, pitkästä aikaa kirja mitä halus kuunnella koko ajan 👌
r
7. maalisk. 2022
Paras lukija.
S.
29. kesäk. 2022
Valitsin kirjan lukijan-Jukka Pitkäsen perusteella ja toki hyvien arviointien perusteella.Pidin paljon,meinaan kuunnella muitakin ja tietysti JP:n lukemana (paras lukija 😊)
Riikka
4. kesäk. 2021
Ärsyttävän naiivi päähenkilö ja juoni oli ennalta-arvattava.
Kaiju
11. tammik. 2023
Ei niin hyvä, kuin ”Verenperintö”; turhaa jaarittelua ja välillä päähenkilön pakkomielle etsimäänsä henkilöön on todella raivostuttavaa. Mukiinmenevä juoni ja kerronta. Jukka Pitkänen on lukijana täysi kymppi!
Erja
9. kesäk. 2023
Tosi TOSI hyvä kirja ja lukija on paras. Kiitos
Järvelin
22. marrask. 2022
Hyvä lukija
Heli
7. marrask. 2022
Todella hyvä lukija.
N
27. tammik. 2021
Ihan huippu juoni ja kirja piti otteessaan ihan kokoajan, ei siis tullut tylsää hetkeä eikä pientäkään ajatusta kesken jättämisestä! Todella hyvä kertakaikkiaan
Suomi
Suomi