Sanna oli aina halunnut olla "kovis". Ensimmäiset kokemuksensa alkoholin kanssa hänellä oli jo 12-vuotiaana, eikä koulunkäyntikään maistunut. Aluksi huumeet saivat vain hieman jalansijaa Sannan elämässä, mutta lopulta hänellä ei enää mitään muuta ollutkaan. Sannan on saatava apua ennen kuin oli liian myöhäistä.
Koukussa on Raili Mikkasen nuortenromaani, joka sijoittuu 1990-luvun Helsinkiin. Tositapahtumiin perustuva kertomus on kasvutarina päihderiippuvuudesta ja elämän kolhuista.
Raili Mikkanen (o.s. Räsänen, s. 1941) on suomalainen kirjailija, jonka teoksia ovat esimerkiksi Thuongin päivä (1987) ja Unelmien varjot (2008). Mikkaselle on myönnetty Finlandia Junior -palkinto teoksesta Ei ole minulle suvannot! (2002).
© 2022 SAGA Egmont (Äänikirja): 9788728134832
© 2021 SAGA Egmont (E-kirja): 9788726939668
Julkaisupäivä
Äänikirja: 15. helmikuuta 2022
E-kirja: 12. elokuuta 2021

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 134 arvioon
Ajatuksia herättävä
Surullinen
Koukuttava
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 6/134
Janina
21. maalisk. 2022
Muuten hyvä, mutta ilman väliotsikoita, oli hankalaa hahmottaa mikä ajankohta oli kyseessä
Jaana
21. helmik. 2022
Sekava. Hypättiin koko ajan ajasta toiseen.
Elisa
19. maalisk. 2023
Hyvä kirja.
Heidi
22. toukok. 2022
Pidin kovasti
N
11. helmik. 2023
Miksi pitää kirjoittaa tällainen "Pretty Woman"?Todellisuudessa pirinarkin elämä on kymmenen kertaa karumpaa.Todellisuudessa pojat ja tytöt myy itseään.Aika harvalla on kirjan tähtösen rikkaat vanhemmat.
Antti
27. helmik. 2023
Vähän sekava. Ois ollut parempi kuin ois ollut yks tyyppi.
Suomi
Suomi