Iljan äidiksi on puhutteleva kirja kaikille vanhemmille ja etenkin äideille.
Pietarissa lastenkodissa nelivuotiaaksi varttuneesta cp-vammaisesta Iljasta tuli suomalainen pikkupoika pitkäperjantaina vuonna 1997. Samalla muuttui koko elämä perheessä, johon kuuluivat ennestään 37-vuotiaat äiti ja isä, lapset Otto 9 ja Reetta 8 – sekä lapinkoira Tyyne.
Iljan äidiksi on päiväkirja Iljan ensimmäisestä vuodesta suomalaisessa kodissaan. Se kertoo äitiydestä, rakkauden kehittymisen ajasta, vanhemmuuden ja kasvatustyön uudelleenarvioinnista.
Toimittajan ammatissaan vanhemmat kuvittelivat jo tutustuneensa elämän eri puoliin. He halusivat korvata Iljalle kaiken hänen kokemansa puutteen. Silti arki yllätti heidät: ”Pelko siitä, ettei kestä, jaksa, opi, totu.”
Suvi Ahola kuvaa perheen arkea, työtään ja tunteitaan äitinä, ilon hetkiä ja katkeria pettymyksiäkin mahdollisimman avoimesti, välillä nauraen ja välillä itku kurkussa.
Suvi Ahola (s. 1959) on tunnettu kirjallisuuskriitikko, toimittaja ja kirjailija. Hän julkaissut esseitä, runoja ja keittokirjoja sekä antologiat Minna Canthista, Eeva Joenpellosta ja Helvi Hämäläisestä.
Iljan äidiksi ilmestyi alun perin vuonna 1999.
© 2024 WSOY (Äänikirja): 9789510493533
© 2024 WSOY (E-kirja): 9789510493526
Julkaisupäivä
Äänikirja: 17. tammikuuta 2024
E-kirja: 17. tammikuuta 2024

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 24 arvioon
Ajatuksia herättävä
Sydäntälämmittävä
Viisas
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 3/24
.Ode ja Mummu
21. helmik. 2024
Hyvä kirja ja hyvä lukija
Tarja
21. tammik. 2024
Ihan kuunneltava ja ajatuksia herättävä.
E
26. huhtik. 2024
Liikaa kirja- ja artikkeli esittelyitä ja kerrontaa kaikesta muusta kuin itse asiasta. Iljaa koskevat pätkät kiinnostavia.
Suomi
Suomi