Euroopan 1900-luku kaksine maailmansotineen, kansanmurhineen, kommunismeineen ja kolonialismeineen oli käsittämättömän väkivaltainen. Samalla kulttuurielämä kukoisti, raunioissa kehitettiin uraauurtavaa tiedettä ja luotiin ajankestävää taidetta. Kuinka tiivistää järjettömyydet järjelliseksi esitykseksi?
Patrik Ouřednikin Europeana koostuu toisaalta laajoista kehityskaarista ja oivaltavista kiteytyksistä, toisaalta absurdeista anekdooteista. Mikä oli kaatuneen amerikkalaisen sotilaan keskipituus Normandian maihinnousussa, ja kuinka monen kilometrin jono heistä olisi muodostunut päälaet jalkapohjia vasten peräkkäin ladottuina?
Europeana on samaan aikaan synkkä, vakava ja huvittava, ja se käyttää taitavasti sekä kauno- että tietokirjallisuuden keinoarsenaalia. Lajirajojen lisäksi teos rikkoo kronologian omintakeisella kerrontatekniikallaan. Reunahuomautukset ja -nostot kaikuvat taustalla ironisina iskulauseina.
Europeana on sirpaleinen, toisteinen ja absurdi kuten rikki revitty Eurooppa 1900-luvulla. Teoksessa yhdistyvät kovat faktat, kokeellinen muoto, väkivaltaiset aiheet ja loisteliaat kaunokirjalliset keinot.
© 2022 Siltala (Äänikirja): 9789522348494
© 2022 Siltala (E-kirja): 9789522348500
Kääntäjät: Eero Balk
Julkaisupäivä
Äänikirja: 24. tammikuuta 2022
E-kirja: 24. tammikuuta 2022

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 46 arvioon
Informatiivinen
Ajatuksia herättävä
Hämmentävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 2/46
Marja
2. elok. 2022
Oli todella tiivis vuosisadan historia. Mielenkiintoinen näkökulma aiheiden valintaan.
Joona
26. kesäk. 2023
Pakollinen siirtymäriitti yhteiskuntaan. Marssia neljä tuntia paikallaan paskatuulettimen alla torvea soittaen.
Suomi
Suomi