3.9
Romantiikka
Tämä on tarina Claresta, punatukkaisesta taideopiskelijasta, ja Henrystä, seikkailunhaluisesta ja boheemista kirjastonhoitajasta, jotka ovat rakastaneet toisiaan koko elämänsä. Kun he tapasivat ensimmäisen kerran, Clare oli kuuden vanha, Henry kolmekymmentäkuusi.
Kun he menevät naimisiin, Clare on kaksikymmentäkolmevuotias, Henry kolmekymmentäyksi. Mahdoton yhtälö? Ei, vaan totta, sillä Henry on ensimmäinen ihminen, joka kärsii aikasiirtymähäiriöstä: hän tempautuu tahtomattaan nykyhetkestä menneisyyteen tai tulevaisuuteen, varsinkin kokiessaan tunnemyrskyjä. Omista häistäänkin hän katoaa hetkeksi, mutta palaa juhlapöytään, tosin jollain tapaa vanhemman ja aikuisemman näköisenä.
Kaikki katoamistemput eivät kuitenkaan suju yhtä mallikkaasti. Syntyy sekä hillittömän hauskoja että sydäntä raastavia tilanteita. Vaikka Clarella ja Henryllä on kestämistä vaikean sairauden aiheuttamissa kommelluksissa, he yrittävät sinnikkäästi elää normaalia nuorenparin elämää. He käyvät töissä, kokkailevat, huvittelevat ystäviensä kanssa ja unelmoivat lapsista. Heidän intohimoinen rakkautensa kantaa heitä yli aikarajojen ja saa heidät lopulta uhmaamaan kohtaloa.
© 2022 Gummerus (Äänikirja): 9789512432097
Kääntäjät: Paula Korhonen
Julkaisupäivä
Äänikirja: 14. heinäkuuta 2022

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 273 arvioon
Koukuttava
Romanttinen
Sydäntälämmittävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/273
Johanna
21. heinäk. 2022
Suosikkini sadoista luetuista kirjoista. Kirjana paljon parempi kuin TV-sarjana.
Annina
28. heinäk. 2022
Ihana rakkaustarina ❤️ sydäntä riipaiseva, elämäntuntuinen fiktio
Katja
24. heinäk. 2022
Rakastan tätä kirjaa. Jäin vain miettimään, mitä Alballe tapahtuu.
r
27. heinäk. 2022
Unto Nuoran ääni ihan paras. Lausuu myös nimet oikein.
Taru
2. elok. 2022
Monitasoinen, elävä ja elämänmakuinen kirja. Meni ihon alle. Tarina kulki soljuvasti huolimatta koko ajan vaihtuvista aikakausista. Suosittelen. Lukijat miellyttävät.
I.
7. elok. 2022
Kiinnostava ja koukuttava kirja. Pidin paljon kirjan rakenteesta, joka aikaheittelyistä huolimatta oli selkeä. Vähän harmitti kun luin jostain blogista että kirjassa olisi yllättävä lopetus (jota sitten odotin): musta oli aika ennalta-arvattava.
Petteri
22. heinäk. 2022
Olipa elämä kerrakseen Henryllä. Se jäi kuitenkin aika pinnalliseksi, sillä tuollaisen ajassa pomppimisen luulisi ahdistavan enemmän. Mutta tämä nyt ei ollut se, mihin kirjoittaja halusi keskittyä.
Juha
27. heinäk. 2022
A true diamond, a must to read for every Dr. Who fan.
Inkku
26. heinäk. 2022
Ihan outo
P
9. elok. 2022
Ihana!
Suomi
Suomi