Ravisuttava omakohtainen romaani naisesta, joka yhden kesän aikana joutuu kohtaamaan kaiken, mikä merkitsee, myös itsensä.
Nainen saapuu saareen, suvun rakkaaseen kesäpaikkaan. Tarkoituksena on viettää rauhallinen kesä yhdessä vanhempien kanssa ja samalla ottaa etäisyyttä elämään Helsingissä. Koko kevään ex-aviomies ja yhteisten lasten isä on ollut kohun pyörityksessä, ja läheiset ystävätkin vaativat naista valitsemaan, kenen joukoissa seisoo.
Kesä vanhenevan äidin kanssa johtaa tutkimaan sitä vaikenemisen kulttuuria, johon kumpikin on kasvanut. Avautuminen vaatii rohkeutta, mutta hiljaisuuskaan ei aina merkitse heikkoutta.
© 2021 Otava (Äänikirja): 9789511397748
© 2021 Otava (E-kirja): 9789511393733
Julkaisupäivä
Äänikirja: 3. syyskuuta 2021
E-kirja: 3. syyskuuta 2021

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 2593 arvioon
Ajatuksia herättävä
Sydäntälämmittävä
Tunnelmallinen
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/2593
Kristiina
4. syysk. 2021
Tämä piti kuunnella melkein yhtäjaksoisesti. Hienosti kirjoitettu. Ja laura lukijana on loistava❣️ Kunpa aina osattaisiin ajatella suuremmassa mittakaavassa. Ketä kaikkea asia koskettaa. Vääryydet on hyvä tuoda esiin, mutta tarvitaanko siihen yleistä häväistystä. Voisiko asian tuoda esille asiana, ilman että ketään henkilöidään. Ja voi kunpa näissä eroissa osattaisiin laittaa lapset omien tunteiden edelle. Osaisipa eronneet puhaltaa yhteen hiileen juuri lasten vuoksi ja näyttää esimerkillä kuinka vaikeitakin asioista voi selvitä ja yhteisen pöydän ääreen kokoontua, vaikka erillään asuttaisiin.
Ritva
5. syysk. 2021
Pidin todella kirjan kielestä ja lukijoista. Elin vahvasti mukana. Meni melkein kertakuuntelulla. Taidokas ja kaunis kirja.
Anne
5. syysk. 2021
Rakastin sitä miten kirjailija kuvasi vanhempiaan ja sitä millainen suhde hänellä oli heihin. Kaikessa vajavaisuudessaan rakastava ihminen on ihanista ihanin.
Anna
5. syysk. 2021
Kuuntelin äänikirjan yhdessä päivässä. Tykkäsin erityisesti siitä kuinka lämpimän suorasukaisesti kirjailija kuvasi aikuisen naisen suhdetta vanhempiinsa, erityisesti äitiinsä. Monia ajatuksia herättävä kirja. Suosittelen.
Kirsi
7. syysk. 2021
Hyvä kirja. Ikävillä asioilla on aina vaikutusta niin moneen sivussa elävään. Veti hiljaiseksi. Kiitos Laura Malmivaara.
Esa
5. syysk. 2021
Todella hyvä kirja. Suosittelen
Liisa
5. syysk. 2021
Rohkea
Kirsi
8. syysk. 2021
Rohkean rehellinen, suorastaan paljas kerronta koukutti kuuntelemaan lähes kerralla.
Maarit
9. syysk. 2021
Niin hyvä kirja. Huippua, että Laura luki sen itse. Äidin luetut osiot myös ihania. Helppoa kuunnella, vaikka aiheet eivät aina sitä olleet.
H
7. syysk. 2021
Pidin kovasti kirjan kuvakielestä ja sen rauhallisesta rytmistä. Paljon oli sisältöä koskettavaa ja ajateltavaa. Ihmisen matka sisimpäänsä ja pelkoihinsa. Rohkea kuvaus vaikenemisen taakasta, jonka varmaan useat meistä tunnistaa myös omakseen. Asioilla on monta puolta, mikä on kenenkin totuus. Kuinka pitkälle voimme toisiamme ymmärtää ja tukea rikkomatta itseämme. Kaunis kuvaus myös suhteesta vanhempiin. Olisi voinut kuunnella lisääkin. Molemmat lukija olivat täydellisiä. Olisi kiva kuulla Lauraa lukemassa muitakin kirjoja.
Suomi
Suomi