4.4
Elämäkerrat
Kun lapsuus vaihtuu sodan todellisuuteen.
Aira Samulinin koskettavat lapsuusmuistot sota-ajalta kertovat isän kuolemasta, äidin mielen järkkymisestä ja Airan ainutlaatuisesta tavasta kohdata elämä.
Aira Samulin asui lapsuutensa Hyrsylän mutkan rajakylissä. Hänen isänsä, rajavartioston vartiopäällikkö Viktor Suvio, oli turvallinen esikuva, jonka tytär tahtoi täyttää ylpeydellä. Airan äiti oli aikaansaava mutta mieleltään häilyvä. Aira saikin jo pienestä pitäen ottaa vastuuta nuoremmista sisaruksistaan. Idyllinen elo karjalaiskylissä loppui marraskuussa 1939, kun neuvostoarmeija ylitti rajan ilman sodanjulistusta. Koettelemukset kävivät äidille yhä useammin liian vaikeiksi käsitellä, ja Aira joutui kantamaan entistä suurempaa vastuuta. Jatkosodan alussa Aira seurasi äitiään rintaman tuntumaan etsimään isäänsä – vain löytääkseen hänet kuolleena. Alkoi uusi vaihe elämässä: isättömyys ja muutto Helsinkiin. Muuttumattomana säilyi Airan tahto tehdä isä ylpeäksi hänestä.
Teoksen on toimittanut Sirkka-Liisa Lähteenoja.
Aira Samulin (1927-2023) oli yrittäjä, taiteilija ja tanssilegenda. Hän tuli tunnetuksi positiivisesta elämänasenteestaan sekä mielenterveyden puolesta puhumisesta; Samulin korosti sitä, että asioista voi puhua suoraan eikä mielen järkkymistä tarvitse häpeillä.
Samulinin perintö elää erityisesti hänen Lohjalle rakennuttamassaan Hyrsylän Mutkassa. Sota-ajan muistoille rakennettu museokokonaisuus toimii matkailukohteena.
© 2023 WSOY (Äänikirja): 9789510507421
© 2023 WSOY (E-kirja): 9789510507414
Julkaisupäivä
Äänikirja: 27. joulukuuta 2023
E-kirja: 27. joulukuuta 2023
Avainsanat

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 69 arvioon
Ajatuksia herättävä
Surullinen
Informatiivinen
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 7/69
H
30. tammik. 2024
Kaunis ja hyvin kirjoitettu kirja. Olisi voinut kuunnella pidempäänkin. Lukija hyvä. Ei eläytynyt tässä liikaa, niin kuin joissakin muissa lukemissaan kirjoissa.
Annita
15. tammik. 2024
Koskettava kuvaus rajaseutujen elämästä ja sotien ajoista. Itku tuli kovista kohtaloista
Arja
30. jouluk. 2023
Olen joskus lukenut tämän kirjan ja nyt sain myös kuunnella, oli kyllä mielenkiintoinen.
::::::::::::::::::::::::::::::::
15. maalisk. 2024
Ihan sika hyvä
Raisa
17. maalisk. 2024
Mielenkiintoista kuunneltavaa vanhoista ajoista ja sisukkaasti Airasta
tarja
16. tammik. 2024
Sota-ajan tunnelmaa henkivä,silti mielenkiintoinen.
S
21. tammik. 2024
Kaunis ja koskettava kirja sota-ajan lapsuudesta. Aira ❤️
Suomi
Suomi