Kadonnut teinityttö, syrjäinen saari ja ratkaisematon arvoitus Islannissa.
Teinityttö katoaa jäljettömiin pienellä saarella Reykjavikin edustalla vuonna 1956. 30 vuotta myöhemmin Islanti ja koko maailma ovat muutoksen kourissa, mutta kaikki eivät ole unohtaneet Laran arvoitusta.
14-vuotias Lara päättää viettää kesän 1956 työskentelemällä maatilalla Videyn saarella Reykjavikin edustalla. Elokuussa hän katoaa jäljettömiin. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Laran kohtalo on yksi Islannin tunnetuimpia ratkaisemattomia arvoituksia. Nuori toimittaja Valur Robertsson päättää kirjoittaa Larasta juttusarjan ja ryhtyy penkomaan vanhoja salaisuuksia. Yllättäen häneen ottaa yhteyttä tuntematon nainen, joka väittää tietävänsä jotain Larasta, ja Valur lähtee seuraamaan johtolankaa. Mutta jos Laran katoaminen olikin murha, saattaa murhaaja olla vielä elossa.
Ragnar Jónasson on kirjoittanut Islannin pääministerin Katrin Jákobsdottirin kanssa kiehtovan arvoitusdekkarin, joka on kerännyt runsaasti kiitosta ja saanut hyvät arviot. Se oli Islannin myydyin kirja vuonna 2022.
Ragnar Jónasson on kansainvälisesti palkittu dekkaristi, jonka kirjoja on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta 36 maassa. Katrin Jakobsdottir on Islannin pääministeri. Hän on aina rakastanut dekkareita, ja hän kirjoitti gradunsa rikoskirjailija Arnaldur Indridasonista. Reykjavik on hänen ensimmäinen romaaninsa.
© 2023 Tammi (Äänikirja): 9789520455132
© 2023 Tammi (E-kirja): 9789520455125
Kääntäjät: Enni Vanhatapio
Julkaisupäivä
Äänikirja: 3. marraskuuta 2023
E-kirja: 3. marraskuuta 2023

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 261 arvioon
Koukuttava
Yllättävä
Jännittävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/261
Jaana
6. marrask. 2023
Odotin. Kuuntelin. Petyin. Lukija ei parantanut kokemusta.
T
6. marrask. 2023
Odotin enemmän. Lukija teki useita virheitä.
Ulla
18. marrask. 2023
Hieno juoni. Hyvä kirja ja hyvä lukija.
Jansku
6. marrask. 2023
Piti otteessaan, hienosti kirjoitettu tarina
Raija
10. marrask. 2023
Upeaa kuunneltavaa. Ei yhtään pitkästyttävää kohtaa. Kuuntelin miltei yhteen pötköön.
Linda
8. marrask. 2023
Verkliga människor, enkelt att följa
Päivi
8. marrask. 2023
Olipa hyvä kirja. Aku on suosikkilukijani😊
Tarja
18. marrask. 2023
Hyvä kirja ja juoni on onnistunut
Mari
6. marrask. 2023
Helppo ja nopea kirja lukea! Tykkäsin :)
W
13. marrask. 2023
Melko tavanomainen juonikuvio, josta tunne että olen jo lukenut tämän. Moneen kertaan. Islanti toki on aina kiehtova tapahtumaympäristö, ja jos tämä olisikin sijoittunut vaikkapa Brittein saarille, olisin jättänyt tällaisen moneen kertaan kerrotun tarinan kesken.
Suomi
Suomi