3.3
Elämäkerrat
Diktaattorin oikea käsi
Professori Sung-Yoon Lee esittelee kirjassaan Pohjois-Korean prinsessa nuoren ja häikäilemättömän naisen, joka johtaa veljensä kanssa Pohjois-Koreaa rautaisella kädellä.
Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong Unin sisar Kim Yo Jong (s. 1987) on maansa historian kenties vaikutusvaltaisin nainen. Kim Yo Jong on elänyt koko elämänsä yläluokkaista elämää, jota on ylläpidetty tavallisen kansan kustannuksella. Hänen maallaan on kyseenalainen kunnia olla maailmanhistorian totalitaarisin sortovaltio, kleptokratia, joka teeskentelee olevansa kommunistinen kansantasavalta.
Kim Yo Jong on toiminut useissa tärkeissä viroissa Pohjois-Korean huipulla. Julkisuudessa hän on esiintynyt veljensä rinnalla ja antanut rääväsuisia lausuntoja, jotka ovat kohdistuneet länsimaihin, erityisesti Yhdysvaltoihin. Mikäli Kim Jong Un kuolee tai väistyy, Kim Yo Jongista tulee maansa ensimmäinen naishallitsija yli tuhanteen vuoteen.
Pohjois-Korean erityisasiantuntija Sung-Yoon Lee on koonnut tähän kirjaan kaiken saatavilla olevan tiedon Kim Yo Jongin elämästä muun muassa haastattelemalla tämän kanssa kosketuksissa olleita loikkareita ja keräämällä yhteen tiedusteluraporttien tiedonsirpaleita.
© 2023 Bazar (Äänikirja): 9789523764514
© 2023 Bazar (E-kirja): 9789523764507
Kääntäjät: Timo Korppi
Julkaisupäivä
Äänikirja: 29. elokuuta 2023
E-kirja: 29. elokuuta 2023

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 41 arvioon
Informatiivinen
Ajatuksia herättävä
Pitkäveteinen
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 9/41
Ilona
5. syysk. 2023
Samoja asioita toistettiin usein.
Tuula
30. elok. 2023
Jos kiinnostunut Pohjois-Korean karmivasta politiikasta, ja löytää edes jonkinlaisia motiivia maan käytökseen kirja kannattaa lukea.
H
9. syysk. 2023
Useaan kertaan toistettiin jo kertaalleen kerrottua, luulin jo hetken että olin osunut takaisin kelaukseen.
Ichigo
29. helmik. 2024
Samoja asioita toistettiin, luulin, että olin kelannut vahingossa taaksepäin. Yleisesti Pohjois-Koreasta eikä pelkästä prinsessasta. Alussa mateli.
Janne
3. tammik. 2024
Ei kauheasti kerrottu siitä prinsessasta. Enemmän yleisesti Pohjois-Koreasta
Senni
17. helmik. 2024
Todella mielenkiintoinen teos! Tarjoaa paljon tietoa henkilöstä, josta löytyy varsin vähän informaatiota julkisuudessa. Hieman miinusta siitä, että kirja ei ollut kovin objektiivinen (mikä toki ymmärrettävää) ja siitä, että kirjassa oli kummallista toistoa, joka sai ihmettelemään olenko hypännyt kuuntelemaan jo kuunneltua osaa.
Leena
12. toukok. 2024
Saman toistoa useita kertoja
Kirsi
19. syysk. 2023
Hyvä mutta sisälsi niin paljon nimiä ja yksityiskohtia, että kuuntelu oli paikoin puuduttavaa
Mar
15. syysk. 2023
Ihan kuunneltava lisä naisesta joka seisoo lähellä omaa diktaattoriasemaansa. Valaisee P-K:n johtajakulttia. Tietokirjanomaisen kirjan päähenkilön käyttämä kieli on sen verran yököttävää että tämä ei sovellu lasten läsnäollessa kuunneltavaksi.
Suomi
Suomi