4.4
Elämäkerrat
Kasvutarinoita kulttuurien välistä
Oman paikan etsintää, ulkopuolisuutta ja kulttuurikokemusten runsautta. Lotta-Sofia Saahko kirjoittaa suomalaistaustaisista tai Suomeen päätyneistä matkalaukkulapsista, jotka ovat viettäneet elämänsä maailmalla.
Shuichi elää Japanissa filippiiniläisen äitinsä kanssa, kunnes tämä rakastuu Mr. Ristoon ja perhe muuttaa Suomeen. Suomalaista Nicholasta luullaan Kanadassa kausityöntekijäksi isän tummien geenien vuoksi. Ruotsissa syntyneen Sofian äiti on suomalainen ja isä tunisialainen, mutta amerikkalaisen koulun juhlassa hänelle tyrkätään Ruotsin lippu.
Matkalaukkulapsuus kertoo matkalaukkulapsista: millaisia etuja ja haasteita globaali lapsuus tuo aikuisena? Lotta-Sofia kertoo kansainvälisten nuorten aikuisten tarinoita peilaten niitä omaansa. Kirja antaa vastauksia perheille, jotka miettivät lähtöä ulkomaille tai paluuta kotimaahan. Tarinat tarjoavat kurkistuksen eri kulttuureihin onnenhetkineen ja kipukohtineen. Mikä on perheen, kulttuurin ja identiteetin merkitys, jos on kotona kaikkialla mutta ei mistään kotoisin?
Lotta-Sofia Saahko (FM) kuvailee itseään globaaliksi tarinankertojaksi. Hän on viettänyt elämänsä Saksassa, Kiinassa, Puolassa, Suomessa ja Briteissä. Tarinoita hän kertoo kirjojen lisäksi runojen, teatterin, laulun ja YouTube-videoiden muodossa. Lotta on kirjallisuuden puolestapuhuja ja lukutoukka jo lapsesta lähtien. Lotan esikoiskirja Papan kanssa kahvilla oli yksi vuoden myydyimmistä kotimaisista tietokirjoista ja lukijoiden suursuosikki.
© 2023 Tammi (Äänikirja): 9789520448943
© 2023 Tammi (E-kirja): 9789520448929
Julkaisupäivä
Äänikirja: 28. maaliskuuta 2023
E-kirja: 28. maaliskuuta 2023

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 234 arvioon
Ajatuksia herättävä
Sydäntälämmittävä
Informatiivinen
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/234
Anna
1. huhtik. 2023
Jotain sellaista, mitä en Suomessa syntyneenä suomalaisena, nyt Suomessa asuvana suomenkielisenä osannut ajatella. Silmiä avaavaa, sympatiaa herättävä kuuntelukokemus!
Anette
3. huhtik. 2023
Tosi mielenkiintoisia tarinoita erilaisista ihmisistä ja heidän elämänkulustaan 👍🏻😍 Surullista, miten ihmiset ennakkoluuloillaan kohtelee toisia 😩 Surullista myös se, miten vähän päähenkilöt ovat lapsina saaneet tukea isoihin muutoksiin 😔❤️ Tarpeellinen kirja itsekullekin, on helpompi ymmärtää taas enemmän heitäkin,jotka esim muualta muuttavat Suomeen. 👍🏻
Banana
18. kesäk. 2023
Valitettavasti lukijan puhetyyli oli niin häiritsevä etten pystynyt kuuntelmaan tätä.
Kristiina
2. huhtik. 2023
Mielenkiintoisia tarinoita ja auttaa ymmärtämään erilaisista taustoista tulevia ihmisiä❤️
M
28. maalisk. 2023
Häkellyttävän taidokkaasti ja elegantisti kirjoitettu teos! ❤️ Ihanaa, että matkalaukkulapsiksi on valikoitu henkilöt, joiden elämäntarinat ulottuvat laajasti ja monipuolisesti ympäri maailman mantereita. Kirja puhuttelee lukijaansa etenkin koskettavuudellaan ja toiveekkuudellaan. ✨ Kirjan tarinoiden sanomiin kiteytyy loistavasti vanha sanonta ”Jokaisella pilvellä on hopeareunus.”
Kaarna
2. huhtik. 2023
Kirja auttoi ymmärtämään paremmin muita ihmisiä, koska olen itse elänyt koko elämäni samassa paikassa. Lotan kirjoja on mielenkiintoista kuunnella ja lukea, koska ne avartavat omaa maailmankuvaa ja useimmat kirjat ovat myös olleet todella koukuttavia.
Niina
12. toukok. 2023
Olin ennakkoon epäilevä kirjan suhteen. Kun aloin lukemaan, jokaisen kirjan henkilön tarina oli hyvin kerrottu ja tarinat olivat koskettavia. Hienoa oppia tietämään vähän enemmän siitä, mitä voi olla kasvaa jatkuvasti muuttuvissa ympäristöissä.
Susa
11. kesäk. 2023
Muuten erittäin hyvä kirja mutta lauluosuudet oli häiritseviä.
Kirsi
29. maalisk. 2023
Kiva aihe kirjalle. Alkupuolen tarinat olivat satukirjamaisia ja henkilön tarina vähän hukkui rönsyilyyn. Kerronta selkiytyi loppua kohden.
Kari
31. maalisk. 2023
Pidin todella paljon kirjan aiheesta. Hienoa, että on tuotu esille aihe josta harvoin puhutaan.Koskettavia tarinoita.
Suomi
Suomi