Virallinen TED-opas - Chris Anderson

Virallinen TED-opas

Virallinen TED-opas

4.285714285714286 7 5 Kirjailija: Chris Anderson
Saatavilla e-kirjana.
Yleisö istuu hämärässä. Lavalle astelee nainen, jonka kädet ovat hikiset ja vapisevat hieman. Kun nainen aloittaa, puhe osoittaa voimansa. Hänen yleisönsä alkaa toimia kuin yhtenä. Ihmiset nauravat, liikuttuvat ja hämmästyvät samaan aikaan.TED-konferensseissa pidetyistä puheista on tullut käsite. Lyhyet, vaikeitakin aiheita käsittelevät puheet ovat esiintymistaidon ja yleisön vakuuttamisen mestarinäytteitä. Yhä useampi on oivaltanut, että oikein pidetyn puheen tehoa ei voi yliarvioida.Virallinen TED­-opas kertoo, millä tavalla yleisön vakuuttava puhe laaditaan ja esitetään. Liikkeelle ei lähdetä antiikin retoriikasta, vaan kirjassa konkreettiset neuvot ja käytännön ohjeet saavat tuekseen havainnolliset esimerkit. Oppaan avulla jokaisen on mahdollista oppia pitämään onnistunut, vaikuttava puhe, oli sen tavoitteena sitten empatian herättäminen, innostuksen synnyttäminen, tiedon levittäminen tai yhteisen päämäärän asettaminen.Tedtalks.com-sivustolle koottuja puheita katsellaan yli miljardi kertaa vuodessa. TED- ja TED Global -konferenssit ovat innoittaneet lukuisia TEDx-tapahtumia, joita on toistaiseksi järjestetty yli 130 maassa, myös Suomessa.
Kieli: Suomi Kategoria: Elämäntaito Kääntäjä: Veli-Pekka Ketola

Lisätietoa e-kirjasta:

Julkaisija: Art House
Julkaisuvuosi: 2016-07-28
ISBN: 9789518846119
Kommentit

Lue mitä, missä ja milloin haluat – täysin omilla ehdoillasi

Lue kuten haluat! Lataa rajattomasti kirjoja offline-tilaan, lueskele useampaa yhtä aikaa, valitse ihastuttavia tarinoita lapsille tai kokeile kirjaa, jota et tiennyt haluavasi kuunnella. Äänikirjat ja e-kirjat antavat lukemiselle uusia ulottuvuuksia.

Kokeile ilmaiseksi 14 päivää