4.2
Elämäkerrat
Asioille on parempi nauraa kuin itkeä.
Heikki Silvennoinen pohtii menestystään, menneisyyttään, tulevaisuuttaan ja tehtäväänsä maailmassa – viihdyttämisen sietämätöntä keveyttä ja arvoitusta kaiken takana.
Toiset meistä kestävät kolhuja enemmän, toiset vähemmän. Silti kaikista löytyy kohta, joka murenee ennemmin tai myöhemmin. Niin kävi myös Heikki Silvennoiselle. Kahden menestyksekkään uran ja kolmen rikkoutuneen avioliiton sekä erilaisten vastuiden ja suhdesotkujen kasaama taakka ajoi Silvennoisen kippaamaan roimasti enemmän kuin yhdet piiskaryypyt keikan alle. Ankara elämänvaihe selkisi lopulta hypnoosin, terapian ja meditaation avulla. Ja kas, elämä seestyi – ainakin jonkin verran.
Mittavan päivätyön suomalaisessa viihteessä tehnyt Silvennoinen on alun perin taiturimainen kitaristi, joka nousi esiin progressiivisen rockin pioneereihin lukeutuneessa Tabula Rasassa. Hänen elämäntarinaansa ei voisi kuitenkaan kertoa ilman Kummelia. Kummeli oli piristysruiske, jota 1990-luvun alun lama-Suomi kaipasi ja tarvitsi. Ohjelma nosti itseoppineen, monikasvoisen viihdetaiteilijan siihen kansan rakastamien tähtien joukkoon, jonka tekemiset ovat tuttuja niin varttuneemmalle kuin nuoremmallekin ikäpolvelle.
Nousut ja laskut on Heikki Silvennoisen omin sanoin kertoma elämäntarina ja paikoin syviinkin vesiin sukeltava henkilökuva, joka paljastaa, että kirjan kohde on aidoimmillaan jotain aivan muuta kuin sketsihahmojensa kaltainen häröilijä 24/7.
Tommi Saarela tunnetaan musiikkialan merkkihenkilöistä kirjoittamistaan kiitetyistä elämäkerroista. Pave Maijanen – Elämän nälkä ja Kassu Halonen – Maailma on kaunis ovat olleet suuria arvostelu- ja myyntimenestyksiä.
© 2024 Tammi (Äänikirja): 9789520457952
© 2024 Tammi (E-kirja): 9789520457945
Julkaisupäivä
Äänikirja: 8. toukokuuta 2024
E-kirja: 24. huhtikuuta 2024

Astu tarinoiden maailmaan
Arviot perustuu 110 arvioon
Hauska
Informatiivinen
Sydäntälämmittävä
Lataa sovellus niin voit osallistua keskusteluun ja kirjoittaa oman arviosi.
Arviot 10/110
Birgitta
12. toukok. 2024
Lukijan ääni välillä vaikeasti kuunneltava
Susanne
14. toukok. 2024
Todella avoin ja hyvä teksti. Todella hienoa että lukija on oma itsensä. Antaa todella paljon kirjalle enemmän.
Olli
9. toukok. 2024
Kronologisten hyppyjen kanssa vähän tsemppaamista. Muuten timanttia.
Oliver
13. toukok. 2024
Vähän vaivaannuttava kuuntelukokemus. Heikin ulosanti ei kovin sujuvaa, väkinäistä. Koko ajan oli tunne että lukee vastentahtoisesti ja kohta jättää homman kesken: "en v****u jaksa enää". Sisältö paikoin mielenkiintoinen, erityisesti musapuoli. Kummeleiden sketsit selitettiin vähän liiankin tarkasti. Ja se Heikin yksityiselämän kuvaus, sitä saa mitä petaa. Turha valittaa jos vaimo lähtee...
Tom
15. toukok. 2024
Jumakauta juu nääs, potaskaa...
H
13. toukok. 2024
Ihan ok. Ei oikeastaan muuta uutta kuin noi naisseikkailut. Jarkko Pajunen on loistava lukija. Silvennoinen menetteli, kun tottui hieman takeltelevaan tyyliin.
Pirkko
13. toukok. 2024
Pakko sanoa, että ei vaan jaksanut kuunnella, melkosta jaarittelua.
Abuelo
16. toukok. 2024
Äärimmäisen mielenkiintoinen elämäntarina😍. Hessun lukeminen oli vähän sitä sun tätä, mutta loppuun päästiin kunnialla👍
Arja
15. toukok. 2024
Taiteilijan itsensä luettavaksi olisi voinut jättää vähemmän, koska puhe oli paikoin aika puuroista. Tapahtumarikas elämänkerta..
Jukka
15. toukok. 2024
Mielenkiintoinen tarina koko kansan viihdyttäjästä. Monipuolinen lahjakkuus, toivottavasti terveyttä riittää ja pääset vielä monta vuotta viihdyttämään meitä🤩
Suomi
Suomi